© rkk 27.12.2003 Etusivu Säännöt Hallitus Tiedotteita Radio / TV

Teeri-kiilan logo

Teeri-kiila r.y.


Säännöt

1 §
Yhdistyksen nimi on Teeri-kiila ja sen kotipaikka on Vaasa.

2 §
Yhdistyksen tarkoituksena on toimia jäsentensä yhdyssiteenä, valvoa heidän yhteisiä paikallisia etujaan sekä edistää heidän kiinteistön omistusta ja hallintaa koskevia harrastuksiaan. Yhdistys ei toimi voiton saavuttamiseksi eikä voi jakaa jäsenilleen toiminnasta mahdollisesti syntynyttä säästöä.

3 §
Tarkoituksensa toteuttamiseksi yhdistys järjestää kokouksia, esitelmä- ja keskustelutilaisuuksia, tekee viranomaisille esityksiä ja anomuksia sekä pyrkii saamaan edustajia asianomaisiin kunnallisiin ja valtiollisiin elimiin.

4 §
Yhdistyksen jäseneksi pääsee jokainen Suomen kansalainen tai oikeuskelpoinen yhteisö, joka omistaa tai hallitsee asuntoa ja asuu alueella ja jonka johtokunta jäseneksi hyväksyy.
Jäsenet suorittavat yhdistykselle jäsen- ja liittymismaksua, jonka suuruus määrätään syyskokouksessa kutakin vuotta varten erikseen.
Yhdistyksen kokous voi johtokunnan esityksestä erottaa jäsenen, jonka katsotaan toimineen vastoin yhdistyksen etuja.
Yhdistyksen vuosikokous voi johtokunnan esityksestä kutsua yhdistyksen kunniajäseneksi Suomen kansalaisen, joka on erittäin ansiokkaasti toiminut yhdistyksen hyväksi.

5 §
Yhdistyksen jäsenmaksu liitolle on liittovaltuuston määräämä jäsenmaksu.

6 §
Yhdistyksen toimielimet ovat yhdistyksen kokous ja johtokunta. Yhdistys voi toimintansa tehostamiseksi liittyä paikkakunnalla toimivaan paikallisjärjestöön, joka toimii Suomen Pienkiinteistöliiton sääntöjen kuudennen (6) pykälän mukaisesti.
Yhdistyksen asioita hoitaa sen lainmukaisena hallituksena johtokunta, johon kuuluu syyskokouksen vuodeksi kerrallaan valitsema puheenjohtaja ja kahdeksan (8) kahdeksi vuodeksi kerrallaan valittua muuta varsinaista jäsentä sekä kaksi yhdeksi vuodeksi kerrallaan valittua varajäsentä. Jäsenistä puolet on kerrallaan erovuorossa.
Johtokunta valitsee keskuudestaan varapuheenjohtajan ja sihteerin sekä rahastonhoitajan sekä ottaa mahdolliset muut toimihenkilöt palvelukseen.
Johtokunnan jäsenten toimikausi alkaa vaalin jälkeisen kalenterivuoden alusta. Johtokunta on päätösvaltainen, kun puheenjohtaja tai varapuheenjohtaja sekä puolet johtokunnan jäsenistä ovat läsnä.

7 §
Johtokunnalla ei ole oikeutta ottaa velkaa yhdistyksen nimiinmuussa kuin siinä tapauksessa, että yhdistyksen kokous on sen nimenomaan siihen valtuuttanut.

8 §
Yhdistyksen nimen kirjoittavat puheenjohtaja tai varapuheenjohtaja jompikumpi yhdessä sihteerin tai rahastonhoitajan kanssa.

9 §
Yhdistyksen tilit päätetään kalenterivuosittain ja ne on jätettävä tilintarkastajien tarkastettavaksi vähintään kahta viikkoa ennen vuosikokousta.

10 §
Yhdistyksen vuosikokous pidetään maaliskuun loppuun mennessä ja käsitellään siinä seuraavat asiat:
a) esitetään johtokunnan kertomus edellisen vuoden toiminnasta
b) esitetään edellisen vuoden tilit ja tilintarkastajien lausunto
c) päätetään tili- ja vastuuvapauden myöntämisestä johtokunnalla ja muille tilivelvollisille
d) annetaan evästyksiä edustus- ja luottamustehtäviin valituille henkilöille
e) käsitellään muut vuosikokouksen ohjelmaan otetut asiat

Yhdistyksen syyskokous pidetään loka-marraskuussa ja käsitellään siinä seuraavat asiat:
a) määrätään liittymismaksu ja jäsenmaksu seuraavaksi vuodeksi
b) määrätään mahdolliset toimihenkilöiden palkat ja palkkiot
c) hyväksytään työsuunnitelma ja talousarvio seuraavaa vuotta varten
d) valitaan seuraavaksi vuodeksi johtokunnan puheenjohtaja, jota voidaan kutsua yhdistyksen puheenjohtajaksi
e) valitaan varsinaiset ja varajäsenet johtokuntaan erovuoroisten tilalle, jotka ensi kerralla määrätään arvalla
f) valitaan kaksi (2) tilintarkastajaa ja heidän varamiehensä
g) poistettu
h) asetetaan tarpeellisiksi katsotut toimikunnat seuraavaksi vuodeksi
i) annetaan evästyksiä edustus- ja luottamustehtäviin valituille henkilöille, määrätään mitä näissä säännöissä määrättyä kokouskutsujen ilmoitustapaa seuraavana vuonna on käytettävä ja missä sanomalehdessä kokouskutsut on julkaistava, jos sanomalehti-ilmoitustapaa käytetään. Samoin määrätään, miten muut tiedonannot seuraavana vuonna jäsenille toimitetaan
k) käsitellään muut syyskokouksen ohjelmaan otetut asiat

Yhdistyksen ylimääräisiä kokouksia pidetään, milloin johtokunta niin päättää tai milloin 1/4 jäsenistä sitä kirjallisesti johtokunnalta pyytää erityisesti ilmoitettua asiaa varten.

Yhdistyksen kokouksissa on kullakin jäsenellä yksi ääni, paitsi kerros- ja pienkerrostaloista talon asukkaat valitsevat keskuudestaan yhden äänivaltaisen edustajan alkavaa viittätoista huoneistoa kohden. Edustajien tulee olla yhdistyksen jäseniä.
Puhe- ja äänioikeutta ei saa siirtää toiselle.
Päätökseksi tulee enemmistön mielipide, mikäli säännöissä ei toisin määrätä. Äänten jakautuessa tasan, ratkaisee puheenjohtajan mielipide paitsi vaaleissa arpa.

11 §
Yhdistyksen kokoukset kutsutaan koolle syyskokouksen päätöksen mukaisesti joko ilmoituksella syyskokouksessa määrätyssä sanomalehdessä tai kirjeellä. Syyskokous ja vuosikokous on kutsuttava koolle vähintään seitsemän (7) vuorokautta ennen ja muut kokoukset vähintään viisi (5) vuorokautta ennen kokousta.
Muut tiedonannot saatetaan jäsenistön tietoon edellisen vuoden syyskokouksessa päätetyllä tavalla.
Johtokunta kutsutaan koolle henkilökohtaisella tiedonannolla joko puhelimitse, kirjeitse tai muulla sovitulla tavalla kolme (3) vuorokautta ennen kokousta silloin, kun puheenjohtaja tai puolet johtokunnan jäsenistä haluavat kokoontua.

12 §
Toimintansa tukemiseksi yhdistys kerää jäsenmaksuja, voi toimeenpanna arpajaisia ja rahankeräyksiä, harjoittaa tavanomaista kioskikauppaa sekä kahvila- ja ravintolaliikettä sekä ottaa vastaan lahjoituksia ja jälkisäädöksiä. Yhdistys voi omistaa tarkoituksiaan varten tarpeellisia rahastoja ja muuta omaisuutta.

13 §
Yhdistyksen sääntöjen muutos voi tapahtua vuosikokouksen päätöksellä, jos 2/3 kaikista äänestyksessä annetuista äänistä esitystä kannattaa.
Yhdistyksen purkamiseen vaaditaan vuosikokouksessa 3/4 enemmistö annetuista äänistä.
Jos yhdistys purkautuu tai lakkautetaan, on sen jäljelle jääneistä varoista luovutettava neljäsosa (1/4) Suomen Pienkiinteistöliitto r.y:lle ja lopuista varoista on purkavassa kokouksessa tehtävä päätös käytöstä näiden sääntöjen 2 §:n mukaiseen tarkoitukseen

14 §
Muuten noudatetaan mitä voimassaoleva yhdistyslaki säätää.
Sääntömuutos hyväksytty yhdistyksen kokouksessa


--------------------------------------------
6 § muutettu kevätkokouksessa 2007. Muutos koski hallituksen jäsenten määrää.